Eemi ja Into toivottaa sinut tervetulleeksi !
Olen pitänyt pystyssä jo monia virtuaalikenneleitä, mutta nyt vähän aikaa sitten, minun on tehnyt mieli ottaa hieman rennommin ja päätin lopettaa kenneleiden toiminnan ja perustaa virtuaalisten koirien Eemin ja Inton ns. kotisivun. Sivut saivat alkunsa vuoden 2009 helmikuussa, mutta sivut pääsivät toimintaan vasta vuoden puolessa välissä. Sivusto siis kertoo kahden melko nuoren uroskoiran elämästä. Koirat ovat täysin virtuaalisia, joten niillä ei ole mitään tekemistä kuvissa olevien oikeiden koirien kanssa! Saat seurata koirien kisaamista, päiväkirjaa, ja koko elämää alusta saakka. Sivuilla kerron molempien koirien elämän mahdollisimman alusta, jotta saatte tutustua koiriin kunnolla.
Tämä ei ole siis virtuaalikennel, joten kasvatustoimintaa ei täällä ole, enkä myöskään järjestä minkään sorttisia kisoja. Aijon kuitenkin käyttää molempia veijareita jalostukseen, mikäli niille ei ilmene mitään sairauksia ja saavat hieman menestystä kisaradoilla. Mikäli olet kiinnostunut jommastakummasta koirasta, niin ota ihmeessä yhteyttä sähköpostiini, joka näkyy sivulla. Mutta kerron tarkemmin koirien omilla sivuilla, onko koira jalostuskäytössä.
Koirani ja minä asustamme rauhaisassa paikassa maalla. Se on aivan ihastuttava paikka, enkä osaisi kuvitella asuvani missään muualla. Koirat viihtyvät siellä todella hyvin, joka johtuu varmaan siitä, että ne saavat olla joka päivä vapaana pihalla, vaikka kyllä hihnassa kävelykin niiltä sujuu. Molemmat pojat ovat energisiä ja vauhdikkaita, joten ne tarvitsevat paljon liikuntaa ja tämä on oiva ympäristö, joka pitää niiden kunnon ja terveyden hyvänä. Asuintalomme ei ole normaalia omakotitaloa isompi, vaikka tonttimme pursuaa tilavuutta. Talo on melko vanha, rintamamies talo, joka on kuitenkin kunnostettu lähiaikoina. Talo maalatiin uudestaan ja katto sai pientä korjausta. Nyt talo on kuin unelmien mökki.
Minä, (joka siis nämä ihastuttavat kaksi koiraa omistan), olen 28 vuotias nuori nainen, joka on lopettanut, eli siis päättänyt eläinlääkärin opiskelun, kun valmistuin ammattiini. Minä rakastan tuota työtä, varsinkin kun olen päässyt vakituiseen työpaikkaan yhdelle eläinklinikalle eläinlääkäriksi. Työssäni on ihanaa, kun saan jutella päivittäin monille ihmisille ja auttaa heidän rakkaita lemmikkejään! Onhan tässäkin työssä muutamia varjopuolia, mutta niistä onneksi selviää tsemppaamalla.Työni lisäksi minä harrastan metsästystä molempien koirieni kanssa. Se saa minut aina hyvälle tuulelle, varsinkin jos päivä on muuten ollut huono.
Minuun saa parhaiten yhteyttä sähköpostillani. neean & koirat
neean@luukku.com
EEMI JA INTO SUOSITTELEE
06.01.2009
- Sivut ova nyt kutakuinkin valmiit. Vielä muutamia asioita puuttuu koirien sivulta ja päiväkirjat ovat päivittämättä. Koirien kanssa aloitetaan pian kisat, joten toivon että saan merkintöjä kisakalentereihin. Hyvää uutta vuotta kaikille toivottaa Neean, Into ja Eemi.
11.01.2009
- Tänään kävin koirien kanssa hiukan ostoksilla. (CC:ssä) Molemmat koirat olivat mukana ja myös kauppaan sain ne ottaa. Into olisi varsinkin jäänyt ruoka osastolle, mutta en ostanut tällä kertaa kuin vain kaksi ruokapussia. Koirille ostettiin uudet pedit, ruokailukuppisarjat, koulutus naksutin, (koska olin hukannut entisen), sekä sitten ihan vain kaksi pussia ruokaa. Melko kallis reissu tuli, mutta eläimiin menee aina rahaa. Into ja Eemi saivat myös parit rapsutukset, kun muutama nuori tyttö halusi silittää koiria. Luulen että oikein mukava reissu oli Inton ja Eemin mielestä!
16.01.2009
- Paras kaverini lähti reissuun viikonlopuksi, eikä hänellä ollut mahdollisuutta ottaa koiraansa mukaan, joten tuo tyttönen pääsi sitten meille. Moona on myöskin musta sileäkarvainen noutaja, joten on tässä nyt sitten erottamista että mitkä koirista ovat minun, hahh ! Kaikki kolme tulevat loistavasti toimeen, ja onhan ne ihan pennuista asti toisensa tunteneet. Paitsi että Moona on ollut jo aikuinen, kuin sain Eemin. Seurailen tässä nyt näiden veijareiden touhuja, ja kohta lähdetäänkin yhdessä jäälle riehumaan, kun on niin hyvä sää. Pakkasta ihan hiukan ja aurinko paistaa!
Nyt varmaan jo tiedät, keiden elämää tällä sivustolla seurataan, tai kuka nuo kaksi iloista veijaria omistaa. Oletko saanut selville missä me kaikki kolme asustamme, ja millainen on talomme ja tonttimme. Sinua varmaan vielä arvelluttaa että minkä rotuisia nämä kaksi koiraa ovat. Eemi ja Into ovat molemmat sileäkarvaisia noutajia, eli lyhyemmin sanottuina flatteja.
Sileäkarvaiset noutajat ovat luotettavia ja ulospäinsuuntautuneita, sekä kilttejä, niinkuin noutajat yleensä ovat. Tämä rotu voi olla kuitenkin hieman hankalampi kouluttaa kuin kultainen noutaja, tai labradorinnoutaja. Rodulla ilmenee kovapäisyyttä ja keskittymiskyky ei aina pakosti ole parhaimmillaan. Silti ne ovat miellyttämisenhaluisia koiria, ja tarvitsevat todella paljon liikuntaa. Itse olen täysin ihastunut tähän energiseen ja täynnä yllätyksiä olevaan rotuun! Aina uuteen yksilöön tutustuttua löydän rodusta uusia ihania puolia.
Seuraavaksi voisit vihdoin mennä tutustumaan talon koiriin, jotka ovat tietysti Into ja hieman nuorempi koira Eemi. Koirien sivuilla kerrotaan niiden luonteet, mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Myöskin perustiedot, kisakalenteri, kuvagalleria ja päiväkirja löytyvät sivuilta, kunhan tarkkaan katselee. Hyppää jo sivujen sisälle, kiitos!
► Nukkasuon Elämänkerta "Into"
Into on talon vanhempi koira ja luonne on onneksi myöskin sen mukainen. Se on sileäkarvaisen noutajan tyyliin miellyttämisen haluinen, mutta normaalia rauhallisempi. Monissa tilanteissa, kuten esimerkiksi koirapuistoissa ja kisoissa, sen luonne muuttuu melko paljon. Siitä tulee hyvin energinen ja suorastaan hirveän villi. Iältään se on kuitenkin jo 5 vuotias, mutta sen luonne ei aina oikein vaikuta siltä.
► Bayley's be a best "Eemi"
Perheen nuorempi koira on luonteeltaan ehkä vähän turhankin innokas ja energinen tämäkin. Sen keskittymiskyky on aina aika hakusessa, jonka takia koulutus on ollut paljon hankalempaa kuin Intolla. Koulutuksessa täytyy käyttää hieman erillaisia menetelmiä, ja tehtävä ei saa kestää kovin kauaa kerrallaan. Silti olen saanut Eemistä koulutettua mahtavan koiran, jolla on upea persoona.
Tekijänoikeudet ja kiitokset
Haluaisin kiittää Pilvimarjan ulkoasupalvelua hienosta ulkoasusta. Itse olen sitä hieman muokkaillut, mutta koodit ovat kutakuinkin edelleen samat. Niin kuin etusivulla jo kerroin, sivut ovat täysin virtuaaliset, eli koirien kuvat eivät liity virt. koiriin mitenkään. Kuvista saan kiittäää flikcr.comia, josta olen kuvat saanut itselleni.
Kuvia ei ole muokattu, mutta hieman olen osaa kuitenkin pienentänyt. Kuvien alla on copyright merkinnät.
Kaikki sivulla on täysin laillista. Jokaisen sanan sivuilla ole ite kirjoittanut, joten mitään ei saa kopioida tekijänoikeuksien lain nojalla. Jos haluat lainata jotain tekstin pätkää, voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostillani.
Kiitos.
|